Vihan ja rakkauden päivät
Af: Arvo Myllymäki
LæseprøveBeskrivelse
Omaelämäkerrallinen romaani vaietusta historiasta ja poikkeuksellisista ihmiskohtaloista.
Ukrainalaissyntyinen Mihail päätyy maailmansotien ja Neuvostoliiton syntymisen heittelemänä sotavangiksi Kerimäelle, Etelä-Savoon. Vankileirin olot ovat epäinhimilliset, mutta tilanne helpottuu, kun Mihail pääsee Vaasan seudulle maatilalle töihin. Siellä syttyy kielletty rakkaus suomalaiseen Mariaan. Sodan jälkeen suhde katkeaa pakon edessä, Mihail viedään Siperian vankileireille, ja hänen jälkensä katoavat.
Marian lisäksi kaipaamaan jää rakkaudesta syntynyt poika Juhani, joka ei uskalla kertoa kenellekään olevansa "ryssänpenikka". Isä ei tiedä pojan olemassaolosta, mutta varttuessaan Juhani päättää etsiä tämän käsiinsä. Epätietoisuus on kuitenkin pahempaa kuin totuuden tietäminen, vaikka lopputuloksena saattaakin hyvin olla tieto isän kuolemasta. Ilman apua moinen etsintä Neuvostoliitosta ei onnistu, ja Juhani saakin lopulta apua jopa presidentti Kekkoselta.
Vihan ja rakkauden päivät on liikuttava historiallinen romaani, jonka tapahtumat pohjautuvat kirjailijan ja tämän isän omaan, ainutlaatuiseen tarinaan.
Arvo Myllymäki (s.1945) on Tampereen yliopiston julkisoikeuden emeritusprofessori ja kirjailija. Hänen oma isänsä oli ukrainalainen sotavanki.
Yderligere informationer
-
E-bog
-
EPUB (Reflowable)
EPUB (Reflowable)
-
Vandmærket
Vandmærket
-
318
-
SAGA Egmont
-
9788727035413
-
23-08-2023
-
Biografisk skønlitteratur, Krigslitteratur: Anden verdenskrig, Historiske romaner, Finland, Sovjetunionen, 1940 til 1949, Sent 20. århundrede, 1950 til 1999
Pris DKK: 71,00
Denne bog er enten DRM-kopibeskyttet eller har Fixed layout
Hvis bogen er DRM-kopibeskyttet eller har Fixed layout, skal du bruge et særlig program for at læse bogen. Se anbefalinger til specifikke programmer her: Værd at vide om e-bøger og lydbøger
OBS!
Denne e-bog er beskyttet med Adobe DRM beskyttelse.
E-bogen kan kun læses i Adobe Digital Editions eller Bluefire Reader.
E-bogen kan ikke læses på Kindle, i Adobe Reader eller i iBooks.
Læs mere om programmer og print af e-bøger her.